Lähdekoodi sivulle Jalo Lahdensuo

= Jalo Lahdensuo (1882–1973) =
{| class="wikitable"
| colspan="2" |Jalo Toivo Lahdensuo, vuoteen 1906 Lagerstedt
|-
| colspan="2" |Maanviljelysneuvos, ministeri, maaherra
|-
|Syntynyt
|-
| colspan="2" |21.10.1882 Lapua
|-
|Kuollut
|-
| colspan="2" |6.10.1973 Seinäjoen Keskussairaala
|-
|Isovanhemmat
|-
| colspan="2" |[[Carl Fredrik Lagerstedt]] (1808–1851)
[[Liisa Lagerstedt]] (1812–1861)
|-
|Vanhemmat
|-
| colspan="2" |[[Fredrik Wilhelm Lagerstedt]] (1836–1904)
[[Katariina Justiina Lagerstedt]] (1841–1926)
|-
|Sisarukset
|-
| colspan="2" |[[Liisi Hautanen]] (1859–1937)
|[[Jalmari Lahdensuo]] (1880–1931)
|[[Oskari Lahdensuo]] (1864–1935)
|[[Kalle Fredrik Lahdensuo]] (1861–1916)
|[[Ville Lahdensuo]] (1866–1944)
|[[Heikki Fabian Lagerstedt]] (1868–1890)
|[[Santeri Lahdensuo]] (1869–1952)
|[[Amanda Katariina]] Toivonen (s. 1871)
|[[Aukusti Lahdensuo]] (s. 1873)
|[[Kustaa Lahdensuo]] (1875–1933)
|[[Knut Feliks Lagerstedt]] (1877–1878)
|[[Ernst Edvard Lagerstedt]] (1878–1880)
|[[Teodor Lagerstedt]] (1887–1888)
|-
|Puoliso(t)
|-
| colspan="2" |[[Aliina Lahdensuo o.s. Kero]] (1880–1976)
|}
''Jalo Toivo Lahdensuo, vuoteen 1906 Lagerstedt (1882–1973) oli lapualainen maanviljelijä ja maanviljelysneuvos. Hän oli kansanedustajana 1921–1938, viisi kertaa ministerinä ja Vaasan läänin maaherrana 1938–1943. Hän toimi myös Etelä-Pohjanmaan maakuntaliiton, Maalaiskuntien liiton, Suomen Kotiseutuliiton, Etelä-Pohjanmaan Maanviljelysseuran, SPR:n Vaasan läänin piirin ja Lapuan kaupunginvaltuuston puheenjohtajana sekä useissa muissa merkittävissä tehtävissä. Hänet on laskettu yhdeksi Etelä-Pohjanmaan historian merkittävimmistä vaikuttajista.''

== Ison talon poika opintiellä ==
Jalo Lahdensuo syntyi yhteen Lapuan tunnetuimmista taloista. Isä [[Fredrik Wilhelm Lagerstedt]] oli pitäjän suurin talollinen, uudisraivaaja ja kunnallisneuvos. Perheeseen syntyi kaikkiaan 14 lasta, joista Jalo oli toisiksi nuorin.[1]

Edistyksellisen ja varakkaan kodin pojalla oli hyvä mahdollisuus opintoihin. Vanhempien Santeri- ja Jalmari-veljien tapaan Jalo laitettiin läänin ainoaan oppikouluun Vaasan Reaalilyseoon.[2]

Lahdensuo tarmokkuus ja moninainen lahjakkuus ilmenivät jo opiskeluaikana. Hän oli innolla mukana opiskelijariennoissa: lauloi, soitti, urheili ja osallistui retkille. Yhdessä veljiensä ja ilmajokelaisen vuokraisäntänsä pojan Erkki Malmbergin kanssa hän toimitti myös lyhyen aikaa Nuoruus-nimistä koululaislehteä.[3]

Kotona Lapualla ollessaan Lahdensuo oli ahkera nuorisoseuralainen. Hän oli mukana näytelmissä, kuului sen urheilutoimikuntaan ja lauloi mieskuorossa.[4]

Kirjoitettuaan ylioppilaaksi 1902 Lahdensuo lähti vapaaehtoisena armeijaan. Elettiin kutsuntalakkojen aikaan, mutta ilmeisesti vanhasuomalaisen isän vaikutuksesta Lahdensuo ei kuitenkaan niihin yhtynyt. Asepalveluksestaan 3. Vaasan suomenkielisessä tarkk’ampujapataljoonassa hän sai palvelutodistukseensa arvosanan ”oivallisesti”.[5]

Vaikka vanhemmat veljet suuntautuivat yliopisto-opiskeluissaan humanistisiin aineisiin, Jalo Lahdensuo valitsi maanmittarin opinnot Helsingin Polyteknillisessä opistossa.[6]

Jo Vaasasta tutut opiskelijariennot jatkuivat Helsingissäkin. Nyt niille oli vain vielä enemmän mahdollisuuksia. Lahdensuo lauloi tenoria Pohjanmaan Köörissä ja kirjoitteli sen konserttikiertueista lehtiin hevosharrastuksesta saamallaan Polle-nimimerkillä. Hän kuului myös kuuluisaan Ylioppilaskunnan Laulajiin ja teki sen kanssa esiintymismatkoja ulkomaille saakka: Unkariin, Tanskaan ja Ruotsiin.[7]

Lahdensuo oli niin sisällä kulttuurielämässä, että Jalmari Finne houkutteli häntä teatterialalle ja tarjosi Maxin osaa Kansallisteatterin esittämässä Weberin Taika-ampujassa. Teatterimiestä Lahdensuosta ei kuitenkaan tullut, toisin kuin Jalmari-veljestä.[8]

Hän kuitenkin esiintyi näytelmissä vielä perheen perustamisen jälkeenkin. Jalmari-veljen ohjaamassa vuoden 1914 Pohjalaisia-esityksessä Lapualla hän esitti Jussin roolin.[9]

== Honkimäen isäntä ja maatalousmaisteri ==
Maanmittariopintojen aikana Lahdensuo elämässä tapahtui ratkaisevia muutoksia. Isänsä kuoltua 1904 hän sai isännöitäväkseen valtion vuokratilan, entisen Liuhtarin eli Honkimäen sotilasvirkatalon. Siitä tuli hänen kotinsa loppuelämäksi.[10] Alkuun pääsemisessä auttoi Oskari-veli.[11]

Vuonna 1905 hän toi taloon emännäksi Aliina Keron. Seuraavana vuonna – suurena sukunimien suomentamisvuonna – hän otti sisarustensa kanssa käyttöön suomenkielisen sukunimen Lahdensuo. Se oli kunnianosoitus suokuninkaaksikin kutsutulle isälle ja hänen raivaustyölleen.[12]

Jalo Lahdensuo valmistui maanmittariksi vuonna 1906, mutta kouluhaluja oli enempäänkin. Hän pyrki Mustialan maanviljelysopiston toiselle vuosikurssille, mutta kun sellaista hyppäystä ei hyväksytty, Lahdensuo kirjoittautui Helsingin yliopistoon. Hän opiskeli maanviljelystaloutta, maanviljelyskemiaa ja -fysiikkaa, maanviljelysoppia, eläintiedettä ja kansantaloustiedettä valmistuen maa- ja metsätaloustieteen kandidaatiksi vuonna 1910 ja maisteriksi 1911.[13]

Lahdensuon mielessä lienee väikkynyt väitöskirjakin, johon hän keräsi aineistoa lyhyessä työsuhteessa maataloushallituksen tilasto-osastolla. Väitöskirja jäi kuitenkin tekemättä.[14]

== Maatalousopettaja ja maatalouden edistäjä ==
Vuonna 1911 Lahdensuo palasi kotiin Honkimäelle, jossa kasvoi jo kolme lasta. Hän meni opettajaksi Lapuan Yhteiskouluun, mutta oli ajamassa samalla maatalouteen erikoistunutta oppikoulua, josta käytiin laajempaakin keskustelua vuosisadan vaihteessa ja jollainen toimi jo Helsingissä.[15]

Kun Lapuan Maanviljelyslyseo aloitti sitten vuonna 1915, Lahdensuosta tuli sen johtaja. Koulumuoto ei kuitenkaan ollut kovin onnistunut, joten maanviljelyslyseo lopetti 1926. Kaikkiaan sitä ehti käydä kaikkiaan 121 oppilasta. Lyseon rinnalla Lahdensuo opetti myös Yhteiskoulussa ja jonkun vuoden Karhunmäen kansanopistossa.[16]

Oppineena ja uudistushaluisena maamiehenä Lahdensuo etsiytyi luontevasti myös maatalousjärjestöihin. Vuonna 1906 hänet valittiin Oskari-veljensä sijaan Lapuan Maanviljelysyhdistyksen johtokuntaan.[17]

Lahdensuo puhui Lapualla varauksettomasti osuustoiminta-aatteen puolesta useammassakin alustuksessa. Tätä hän pääsi toteuttamaan myös itse käytännössä esim. Lapuan Osuusmeijerin hallituksessa 1917–1922.[18]

Hän Etelä-Pohjanmaan Maanviljelysseuran johtokunnassa peräti 36 vuotta vuodesta 1918 lähtien, vuosina 1935–1954 puheenjohtajana. Luopuessaan tehtävästä yli 70-vuotiaana hänet kutsuttiin järjestön kunniapuheenjohtajaksi.[19]

Vuonna 1924 Lahdensuo valittiin Maatalousseurojen Keskusliiton valtuuskuntaan ja johtokuntaan sekä Maataloustuottajain Keskusliiton valtuuskuntaan. Edellinen kesti peräti vuoteen 1955, jälkimmäinen vuoteen 1930. Hän kuului useita vuosia myös Suomen Ayrshire-yhdistyksen johtokuntaan.[20]

== Maalaisliittoon ja kuntapolitiikkaan ==
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen tuli Lahdensuolle kodinperintönä. Isä ja vanhempi veli Oskari olivat valtiopäivämiehiä. Perhe oli suomettarelaisia, isä vannoutunut vanhasuomalainen. Jalokin kirjoitteli poliittisista aiheista Vaasa-lehteen vuodesta 1903 noin 10 vuoden ajan.[21]

Vuoden 1914 tienoilla Jalo ja Oskari-veli siirtyivät vajaat kymmenen vuotta aiemmin perustettuun maalaisliittoon. Samalla hän siirtyi maalaisliittolaisen Ilkka-lehden avustajaksi, myöhemmin myös lehden hallituksen jäseneksi 1920–1938. Maalaisliitossa hänet luettiin sen oikeistosiipeen, mutta erityisen leimallisesti hän oli Kyösti Kallion tukija.[22]

Ensimmäisiä poliittisia tehtäviä Lahdensuolle alkoi tuolla suurlakon alla syksyllä 1905, kun Lapualle perustettiin Lapuan Suomalainen Seura. Lahdensuo oli perustamiskokouksessa sihteerinä ja toimi seurassa muutenkin aktiivisesti. Suurlakon alussa järjestetyssä suuressa kansalaiskokouksessa kirkossa hän oli toisena sihteerinä.[23]

Vuonna 1916 Lahdensuo valittiin Lapuan ensimmäiseen kunnanvaltuustoon. Hän oli sen jäsenenä vuoteen 1928 ja uudelleen 1930–1933 sekä sen puheenjohtajana kolmeen otteeseen 1916–1918, 1920 ja 1927–1928 ja varapuheenjohtajana kolmeen otteeseen 1919, 1921–1924 ja 1931–1933.[24]

Näiden lisäksi tuli moninaisia lautakunta- ja toimikuntatehtäviä, kuten Kiviristin muistomerkkitoimikunta vuodesta 1915, elintarvikelautakunnassa 1917, sähkölaitoksen perustamista valmistellut toimikunta 1918 ja kunnantalon rakentamistoimikunta 1920-luvun alussa.[25]

Kirkkovaltuustossa Lahdensuo teki huomattavan pitkän uran. Hän kuului siihen perustamisesta lähtien 1918–1955 ja oli sen ensimmäinen maallikkovarapuheenjohtaja 1954–1966. Hän kuului myös mm. kirkon korjaustoimikuntaan 1920-luvulla.[26]

Vuonna 1910 Lahdensuo oli mukana puuhaamassa luvan hakemista KOP:n pankkikonttorin perustamiseksi paikkakunnalle. Samaa oli ollut ajamassa jo hänen isänsä ja Oskari-veljensä aikaisemmin. Pankki perustettiin lopulta 1917 ja Lahdensuosta tuli sen ensimmäinen valvoja.[27]

1910-luvulla hän oli lyhyen aikaan Lapuan ja Nurmon paloapuyhtiön esimiehenä[28] ja vuonna 1921 hän oli suurella henkilökohtaisella riskillä perustamassa Lapuan Sähkö Osakeyhtiötä.[29]

== Suojeluskunnassa ja vapaussodassa ==
Itsenäistymisajan poikkeustehtävät alkoivat Lahdensuon osalta syksyllä 1916. Hän teki silloin onnistuneesti töitä veljentyttärensä Elin Kosolan vapauttamiseksi yhdessä Hilja Riipisen kanssa. Venäläiset santarmit olivat vanginneet Kosolan jääkäriliikkeen tukemisesta epäiltynä, sillä hänen miehensä Vihtori Kosola oli jo lähetetty jääkärivärväyksestä vankilaan Pietariin.[30]

Venäjän vallankumouksen maaliskuussa 1917 jälkeen Lahdensuo otti valtuuston puheenjohtajana aktiivisen roolin asioiden järjestelyissä. Kun kumouksesta ajateltiin mahdollisesti seuraavan levottomuuksia Etelä-Pohjanmaalle sijoitetun venäläisen sotaväen parissa, Lahdensuon aloitteesta Lapualle perustettiin järjestystoimikunta. Kesäkuussa 1917 hän johti maataloustuottajien kokousta, jossa lähetettiin senaatille moitteita kyvyttömyydestä hoitaa maatalouslakkoja.[31]

Kun järjestystä turvaamaan perustettua palokuntaa alettiin Lapuallakin muuttaa suojeluskunnaksi, Lahdensuo oli puuhassa mukana. Marraskuussa 1917 hän oli alustajana Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin perustamiskokouksessa ja hänen aloitteestaan piirihallinnon paikaksi tuli Lapua. Lahdensuo valittiin myös ensimmäiseen piirijohtokuntaan.[32]

Vapaussodan puhjettua tammikuussa 1918 Lahdensuo oli yhdessä Artturi Leinosen kanssa ohjaamassa Karhunmäen kansanopistolaisia rippikoulutuvan ja pappilan venäläisten vangitsemisessa.[33]

Seinäjoen valtauksen jälkeen Lahdensuo ja Leinonen ehdottivat Mannerheimille vapaussodan ylipäällikön neuvottelukunnan perustamista ylipäällikön ja suojeluskuntapiirien yhdyssiteeksi. Näin tapahtuikin ja Lahdensuosta tuli sen puheenjohtaja. Neuvottelukunnalla ei kuitenkaan ollut sille ajateltua merkitystä, koska Mannerheim ei juuri siitä piitannut. Sodan loputtua Lahdensuo sai kuitenkin neuvottelukunnan jäsenenä 3. luokan vapaudenristin.[34]

Kun Lapuan kirkkopihassa paljastettiin syyskuussa 1921 vapaussodan sankaripatsas, Lahdensuo oli juhlapuhujana. Hän puhui myös useilla Lapuan Päivillä, joihin vuoden 1918 sota löi leimansa pitkäksi aikaa. Suojeluskunnan ampumarata sijoitettiin Honkimäen maille, ja Lahdensuo itsekin oli kelpo ampuja.[35]

== Seitsemäntoista vuotta kansanedustajana ==
Oskari-veljen jätettyä valtiopäivät Jalo asettui ehdolle vuoden 1919 vaaleissa. Tuloksena oli ensimmäinen varasija. Se vaihtui kuitenkin kansanedustajan tehtävään 1921, kun keskipohjalainen Frans Hanhisalo sairastui ja joutui luopumaan paikastaan.[36]

Lahdensuon kansanedustajan ura venyi lopulta 16 vuodeksi. Hänet valittiin eduskunnan ensimmäiseksi varapuhemieheksi 1925–1926 ja 1937–1938 sekä toiseksi varapuhemieheksi 1923 ja 1926. Hän oli myös Maalaisliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajana.[37]

Kansanedustajana Lahdensuo ajoi mm. edullisia maatalouslainoja ja maanparannustöitä, liikenneolojen parantamista ja tienpidon siirtämistä kunnille ja valtiolle, maanpuolustuksen tehostamista ja suojeluskuntien vakinaistamista sekä kansakoulujen maksuttomia koulukirjoja ja valtion tukea yksityisille oppikouluille.[38]

Yksittäisistä maakunnallisista hankkeista hän vaikutti mm. Vaasan radan, Seinäjoen lääninsairaalan ja Pohjanmaan museon perustamiseen.[39] Hänen ansiotaan oli, että Valtion Patruunatehdas päätettiin sijoittaa nimenomaan Lapualle. Hän oli myös sen johtokunnan varapuheenjohtajana 1927–1940.[40]

Eduskunnan valiokunnista hän oli suuren valiokunnan puheenjohtaja 1923–1926 ja 1930–1931, pankkivaltuusmiehenä 1926–1939, josta puheenjohtajana 1932–1933, laki- ja talousvaliokunnan jäsenenä 1929–1930, ulkoasiain valiokunnan jäsenenä 1927, puolustusasiain valiokunnan jäsenenä 1937 sekä maatalousvaliokunnan jäsenenä 1937.[41]

Komiteatyössä Lahdensuo oli maanparannustöiden komitean puheenjohtaja 1926–1927, peruskuivatuskomitean jäsen 1937–1938 sekä kunnallisten piirimielisairaalain ja tuberkuloosiparantolain valtionavustuskomitean jäsen 1939–1940.[42]

Kansanedustajan työhön liittyi tai sen myötä Lahdensuolle tuli myös muita huomattavia maakunnallisia ja valtakunnallisia luottamustehtäviä. Vuosina 1921–1957 hän kuului Maalaiskuntien Liiton hallitukseen, tästä ajasta puheenjohtajana 1947–1957. Vaasan läänin pohjoisen vaalipiirin keskuslautakunnassa hän oli 1922–1938 sekä Henkivakuutusyhtiö Salaman hallituksessa vuodesta 1923, varapuheenjohtajana vuodesta 1961.[43]

== Viisinkertainen ministeri ja lapuanliikkeen vastustaja ==
Lahdensuo saavutti kansanedustajana niin huomattavaa luottamusta, että hänet valittiin viiteen otteeseen ministeriksi. Kaudet olivat melko lyhyitä, sillä hallitukset olivat yleensä lyhytikäisiä. Lahdensuo oli maatalousministerinä 1924, kahdesti puolustusministerinä 1917–1928 ja 1931–1932 sekä kahdesti kulkulaitosten ja yleisten töiden ministerinä 1929–1930 ja 1936–1937. Yhteensä ministerikaudet kestivät yli 4,5 vuotta. Ainakin yhden kerran Lahdensuo mainittiin myös pääministeriehdokkaana.[44]

Lahdensuon puolustusministerikaudella tehtiin merkittäviä investointeja esimerkiksi Kauhavan Ilmasotakouluun, kaasusuojelukoulutukseen ja tykki- ja kivääritehtaaseen. Puolustusvoimien määrärahat olivat tiukassa, mutta organisaation kehittämisellä ja henkilöristiriitojen hoitamisella päästiin eteenpäin. Uusia avauksia olivat myös sotilasneuvoston perustaminen ja sotatilalain säätäminen.[45]

Puolustusministerikautta 1930-luvun alussa leimasi erityisesti lapuanliikkeen toiminta. Lahdensuo oli aluksi suhtautunut liikkeeseen myönteisesti, mutta väkivaltaisuuksien alettua asettunut sitä vastaan ja vastustanut esimerkiksi talonpoikaismarssin järjestämistä. Helmi-maaliskuussa 1932 Lahdensuo kuului presidentin asettamaan esikuntaan, josta käsin Mäntsälän kapina kukistettiin. Lapuanliikkeen silmissä Lahdensuo oli siitä lähtien merkitty mies, sillä häntä pidettiin syyllisenä johtajien, mm. Vihtori Kosolan, vangitsemiseen.[46]

Lapuan Päivillä heinäkuussa 1932 Lahdensuon puhetta häirittiin ”kukkopillikonsertilla”, mutta Lahdensuo sai valtaosan yleisöstä taakseen. Häirintä johti sitten käräjiin ja sakkorangaistuksiin.[47]

Pian tämän jälkeen Lahdensuo sai vihiä häntä itseään vastaan suunnitellusta kyydityssyrityksestä ja kutsunut miehiä turvakseen Honkimäelle. Kun muiluttajat 17.7.1932 saapuivat, tapahtui Honkimäen kapinaksi kutsuttu yhteenotto, jossa ammuttiin joitakin laukauksia, mutta henkilövahingoilta säästyttiin. Muiluttajat tuomittiin nopeasti oikeudessa ja Lapualla pidettiin 24.7.1932 suuri vastalausekokous, jossa laittomuudet tuomittiin jyrkästi.[48]

Lapuanliikkeen vaihtuessa IKL:oon Lahdensuo sai olla rauhassa. Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministerinä keskeisiä toimia olivat hätäaputöiden järjestäminen ja liikenneolojen parantaminen.[49]

== Virkauran päätös maaherrana ==
Vuonna 1938 Lahdensuo valittiin Vaasan läänin maaherraksi. Hän oli maaherraksi tullessaan 55-vuotias, erittäin näkyvän uran tehnyt poliitikko. Jos hän suunnitteli vakaata eläkevirkaa, viiden vuoden maaherrakaudesta tuli kaikkea muuta.[50]

Talvisota ja jatkosota toivat Vaasan lääniin korkeimmillaan 62.000 hengen siirtoväen, jonka sijoittaminen ja huolto teettivät virkamiehille paljon töitä. Maaherra ja maaherratar olivat kotirintaman järjestelyissä kannustavia johtohenkilöitä mm. Vapaan Huollon Vaasan lääninkeskuksen hallituksessa 1939–1943. Oman erikoisuutensa muodosti saksalaisten joukkojen maihinnousu ja huoltotehtävät syksyllä 1940.[51]

Lääninhallituksessa valmisteltiin myös Keski-Suomen erottamista Vaasan läänistä, mutta sen toteutuminen venyi vielä kaksi vuosikymmentä eteenpäin.[52][53]

Maaherrakausi loppui ennen aikojaan lokakuussa 1943, kun presidentti myönsi Lahdensuolle hänen pyytämänsä eron. Taustalla olivat henkilösuhteisiin muodostuneet ongelmat ja erityisesti luottamuspula Lahdensuon ja sisäasiainministeri Leo Ehrnroothin välillä. Ero sai aikaan suuren mediakohun, johon liittyi myös edellisen vuosikymmenen poliittista perintöä. Lehdissä kirjoitettiin sekä Lahdensuon puolesta että häntä vastaan.[54]

Sittemmin Lahdensuo oli sivussa valtakunnanpolitiikasta. Tulevien vuosikymmenten suurmiehen Urho Kekkosen kanssa hän oli kyllä saman puolueen miehiä, mutta vahvasti eri leirissä. Hänestä tuli Kekkosen leppymätön arvostelija, mutta erityisesti jonkinlainen maakuntapatriarkka.[55]

== Ison talon edistyksellinen isäntä ==
Syksyllä 1943 Lahdensuo palasi Honkimäen isännäksi. Hän oli viljellyt tilaa pian neljäkymmentä vuotta, mutta käytännössä hän oli ollut suurimman osan ajasta Helsingissä tai Vaasassa ja päivittäinen tilanhoito oli jäänyt paljolti emännän vastuulle.[56]

Sitä paitsi Honkimäki ei ollut oma. Se oli valtion vuokratila, jota Lahdensuo ei ollut 1920–1930-luvuilla lunastanut, sillä hän odotti saavansa sen palkkioksi tekemistään kehittämistoimista. Ministeriö ei kuitenkaan suostunut tähän. Sotien jälkeen lunastamisessa olikin jo kova työ, ja se onnistui vasta vuoden 1962 maanhankintalain nojalla.[57]

Honkimäki oli erityisesti karjatila, joka toimi myös karjanhoidon ja kotitalouden harjoittelutilana. Sen ayrshirekarja nimettiin jalostuskarjaksi, jolle isäntä itsekin laati ruokintaohjeita. Pelloilla, joita oli alunpitäen 150 hehtaaria, mutta josta meni valtaosa torppareiden ja mäkitupalaisten lunastuksissa sekä siirtoväen asuttamiseen, kokeiltiin uudistushaluisesti uusia lajikkeita, kuten öljykasveja ja rehukaalia. Honkimäellä oli myös poikkeuksellisen suuri ja näyttävä puutarha.[58]

Maatalouden koneellistumisessakin Honkimäki oli ensimmäisten joukossa. Traktori ostettiin vuonna 1930 ja itseluovuttava leikkuukone saman vuosikymmenen lopulla.[59]

Isännässä oli myös hevosmiehen vikaa, vaikkei hän hevossuvun innokkain asiassa ollutkaan. Honkimäellä kasvatettiin hyviä hevosia ja Jalo Lahdensuo osallistui kilpa-ajoihin.[60]

== Maakuntapatriootti ja kotiseutumies ==
Lahdensuo luonnehti itse, että hän on ollut paljossa mukana, mutta sittenkin se työ, jonka hän on tehnyt kotimaakuntansa hyväksi, on ollut hänelle rakkainta ja läheisintä.[61]

Jonkinlainen elämänmittainen ympyrä alkoi sulkeutua, kun hän kotimaakuntaan palattuaan antoi panoksensa moniin kotiseutu- ja kulttuuritehtäviin.

Paljolti Lahdensuon työn tuloksena vuonna 1939 perustettiin Etelä-Pohjanmaan Maakuntaliitto. Hänestä tulikin sen ensimmäinen puheenjohtaja vuoteen 1956 saakka. Sen jälkeen hänet kutsuttiin liiton kunniapuheenjohtajaksi.[62]

Lahdensuon ansiota oli, että maakuntaliitto alkoi puuhaamaan Etelä-Pohjanmaan historia-kirjasarjaa. Hänen ollessaan historiatoimikunnan puheenjohtaja sitä julkaistiin ajallisesti Suomen sotaan saakka. Vielä viimeisinä vuosinaan 1959–1966 hän otti toimittaakseen maakuntaliiton Eteläpohjalaisia elämäkertoja-kirjasarjan, jonka kahdessa osassa julkaistiin myös useita Lahdensuon omia tekstejä. Vuonna 1952 maakuntaliitto omisti Kytösavut-sarjansa viidennen osan Lahdensuon 70-vuotisjuhlakirjaksi.[63]

Lahdensuo oli perustamassa myös Suomen Kotiseutuliittoa ja toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana 1949–1961, sen jälkeen kunniapuheenjohtajana. Myös Etelä-Pohjalainen Osakunta kutsui hänet kunniajäsenekseen.[64]

Suomen Kulttuurirahaston Pohjanmaan rahaston perustamisessa Lahdensuolla oli aktiivinen rooli ja hän oli sen ensimmäinen puheenjohtaja vuodesta 1959. Vuonna 1962 Pohjanmaan rahasto maalautti Lahdensuosta muotokuvan, joka asetettiin maakuntaliiton tiloihin.[65]

Lapualla hän ajoi vahvasti Lapuan Päivien arvonpalautusta sotien jälkeisessä muuttuneessa ilmapiirissä.[66]

Vahva sivistys- ja kulttuuritahto vei Lahdensuo myös Suomalaisen Oopperan johtokuntaan 1931–1938, Suomen Yleisradion hallintoneuvostoon 1926–1939 sekä Yhteiskunnallisen Korkeakoulun valtuuskuntaan 1951–1960.[67]

Suomen Punaisen Ristin Vaasan piirin hallituksen puheenjohtaja Lahdensuo oli 1938–1955, minkä jälkeen hänet kutsuttiin piirin kunniapuheenjohtajaksi. Lahdensuo kuului myös SPR:n valtakunnalliseen neuvostoon 1951–1955.[68]

Yksittäisistä kulttuuririennoista ehkä kaikkein pisimpään Lahdensuon elämässä oli Lapuan Sekakuoro, jota hän johti vuosikymmenien ajan 1918–1948, myös ministerinä ollessaan, vaikka joutuikin olemaan paljon poissa. Kuoro voitti hänen johdollaan valtakunnallisen A-sarjan Sortavalan laulujuhlilla.[69]

Kirjoittaminen oli Lahdensuolle koko elämän mittainen matka. Hän kirjoitti paljon eri julkaisuihin ja piti huomattavan määrän puheita. Maakuntaliitto julkaisi niistä kokoelman hänen 80-vuotispäivänsä kunniaksi. Hän oli myös mukana vuonna 1929 toimineessa Lapua-lehdessä ja esitti jo vuonna 1930 maakunnallisen kirjaston perustamista. Eläkevuosinaan hän lahjoitti noin 700 teoksen kirjakokoelmansa Lapuan kaupunginkirjastolle, jossa sitä hoidetaan erillisenä Jalo Lahdensuon kokoelmana.[70]

== Arvostettu junsoo ==
Jalo Lahdensuo eli pitkän elämän, jonka aikana hän ehti saavuttaa likimain kaiken, jonka yhteiskunnallisesti suuntautunut eteläpohjalaisvaikuttaja saattoi saavuttaa.

Hän oli monella mittarilla mitattuna Etelä-Pohjanmaan historian ansioituneimpia henkilöitä. Hänelle myönnettiin jo vuonna 1938 maanviljelysneuvoksen arvonimi.[71]

Luonteeltaan Lahdensuo oli erittäin tarmokas, uudistushaluinen ja asioita eteenpäinvievä, mutta samalla itsetuntoisen voimakas, jääräpäinenkin. Seinäjokelaistunut kouluneuvos Reino Ala-Kulju nimitti häntä ”oikiaksi eteläpohojalaaseksi junsooksi”. Hänen mukaansa ”junsoo on sellaanen miäs, joka ei koskaan anna periksi, vaikka olis vääräskin”. Ominaisuudessa oli sekä positiivinen että negatiivinen lataus.[72]

Yksi osoitus Lahdensuo luonteesta oli hänen yhteenottonsa kunnanvaltuuston puheenjohtajana toisen itsetuntoisen miehen, kunnankirjuri J. H. Birlingin kanssa, kun Lahdensuo valitti valtuustolle kirjurin käyttäytyneen häntä kohtaan sopimattomasti. Kirjuri saikin muistutuksen toimistaan.[73]

Jalo Lahdensuo kuoli Seinäjoen keskussairaalassa lokakuussa 1973. Hän oli kuollessaan 90-vuotias. Lahdensuon hautamuistomerkki paljastettiin hänen syntymänsä satavuotisjuhlapäivänä 21.10.1982 Simpsiön hautausmaalla.[74]

==== Julkaisuhistoria: ====
{| class="wikitable"
|27.2.2013
|
|Versio 1
|
|AdminMuseo
|-
|27.2.2013
|
|Versio 2
|
|AdminMuseo
|-
|5.7.2013
|
|Nykyinen versio
|
|Teppo Ylitalo
|}

= Viittaukset =
1

Ilmari Laukkonen: Lahdensuo Jalo. Eteläpohjalaisia elämäkertoja 3. Täydennysosa A-Ö. Etelä-Pohjanmaan maakuntaliitto, Etelä-Pohjanmaan liitto, Pohjanmaan liitto 1994. s. 296.

2

Laukkonen 1994 s. 296.

3

Laukkonen 1994 s. 296.

4

Erkki Lehtinen: Lapuan historia 2. Lapuan kaupunki 1984. s. 535-536, 540, 791.

5

Laukkonen 1994 s. 296; Ilmari Laukkonen Lapuan Sanomissa 19.10.1982.

6

Laukkonen 1994 s. 296.

7

Laukkonen 1994 s. 296-297.

8

Laukkonen 1994 s. 297.

9

Lehtinen 1984 s. 791; Laukkonen 1994 s. 299.

10

Laukkonen 1994 s. 296.

11

Lapuan Sanomat 30.4.1964.

12

Laukkonen 1994 s. 297.

13

Laukkonen 1994 s. 297.

14

Laukkonen 1994 s. 297.

15

Laukkonen 1994 s. 297; Lehtinen 1984 s. 189.

16

Laukkonen 1994 s. 297; Lehtinen 1984 s. 190.

17

Lehtinen 1984 s. 182-183.

18

Lehtinen 1984 s. 186, 196; Laukkonen 1994 s. 299; Lapuan Sanomat 19.10.1972, 11.10.1973.

19

Laukkonen 1994 s. 299; Lapuan Sanomat 19.10.1972, 11.10.1973.

20

Laukkonen 1994 s. 299; Lapuan Sanomat 19.10.1972, 11.10.1973.

21

Laukkonen 1994 s. 297.

22

Ilkka Seppinen: Lahdensuo Jalo. Suomen kansallisbiografia 5. Studia biographica 3:5. SKS, Helsinki 2005. s. 679; Teppo Ylitalo: Lapuan kirjallinen historia. Lapuan kaupunginkirjasto, Lapuan tuomiokirkkoseurakunta ja Lapua-Säätiö 2012. s. 59; Laukkonen 1994 s. 297.

23

Lehtinen 1984 s. 556, 560, 565.

24

Lehtinen 1984 s. 410-411, 416, 419; Laukkonen 1994 s. 299; Lapuan Sanomat 19.10.1972, 11.10.1973.

25

Lehtinen 1984 s. 330, 424, 572, 574, 578.

26

Lehtinen 1984 s. 822; Ruuskanen & Ylitalo 2010 s. 475; Laukkonen 1994 s. 299; Lapuan Sanomat 19.10.1972, 11.10.1973.

27

Lehtinen 1984 s. 341-342.

28

Lehtinen 1984 s. 407.

29

Esa Ruuskanen & Teppo Ylitalo: Lapuan historia 3. Lapuan kaupunki ja Lapuan tuomiokirkkoseurakunta 2010. s. 140.

30

Lehtinen 1984 s. 586.

31

Lehtinen 1984 s. 586-588.

32

Lehtinen 1984 s. 598-599.

33

Lehtinen 1984 s. 604.

34

Lehtinen 1984 s. 611; Seppinen 2005 s. 679; Laukkonen 1994 s. 297.

35

Lehtinen 1984 s. 614, 617-618, 629, 634, 764.

36

Laukkonen 1994 s. 297.

37

Lehtinen 1984 s. 663; Laukkonen 1994 s. 298; Lapuan Sanomat 19.10.1972, 11.10.1973.

38

Laukkonen 1994 s. 298.

39

Laukkonen 1994 s. 298.

40

Lehtinen 1984 s. 327; Ruuskanen & Ylitalo 2010 s. 334; Lapuan Sanomat 11.10.1973.

41

Laukkonen 1994 s. 297; Lapuan Sanomat 19.10.1972, 11.10.1973.

42

Laukkonen 1994 s. 297; Lapuan Sanomat 19.10.1972, 11.10.1973.

43

Laukkonen 1994 s. 299; Lapuan Sanomat 19.10.1972, 11.10.1973.

44

Laukkonen 1994 s. 298.

45

Laukkonen 1994 s. 298.

46

Lehtinen 1984 s. 688, 706-707; Seppinen 2005 s. 679; Laukkonen 1994 s. 298.

47

Lehtinen 1984 s. 707-708; Seppinen 2005 s. 679.

48

Lehtinen 1984 s. 708-710; Seppinen 2005 s. 679; Laukkonen 1994 s. 298.

49

Laukkonen 1994 s. 298.

50

Laukkonen 1994 s. 298.

51

Laukkonen 1994 s. 298; Lapuan Sanomat 19.10.1972, 11.10.1973; Ilmari Laukkonen Lapuan Sanomissa 19.10.1982.

52

Laukkonen 1994 s. 298.

53

Laukkonen 1994 s. 298-299.

54

Laukkonen 1994 s. 298-299.

55

Ruuskanen & Ylitalo 2010 s. 527; Ilmari Laukkonen Lapuan Sanomissa 19.10.1982.

56

Laukkonen 1994 s. 299.

57

Ruuskanen & Ylitalo 2010 s. 38; Laukkonen 1994 s. 299.

58

Laukkonen 1994 s. 299; Lehtinen 1984 s. 243; Lapuan Sanomat 30.4.1964.

59

Laukkonen 1994 s. 299.

60

Laukkonen 1994 s. 299; Lehtinen 1984 s. 266-267.

61

Laukkonen 1994 s. 299; Ilmari Laukkonen Lapuan Sanomissa 19.10.1982.

62

Laukkonen 1994 s. 299.

63

Laukkonen 1994 s. 299; Lapuan Sanomat 19.10.1972, 11.10.1973; Ylitalo 2012 s. 117.

64

Laukkonen 1994 s. 299; Lapuan Sanomat 19.10.1972, 11.10.1973.

65

Laukkonen 1994 s. 299; Lapuan Sanomat 25.10.1962.

66

Ruuskanen & Ylitalo 2010 s. 409.

67

Laukkonen 1994 s. 299; Lapuan Sanomat 19.10.1972, 11.10.1973.

68

Laukkonen 1994 s. 299.

69

Lehtinen 1984 s. 777; Ruuskanen & Ylitalo 2010 s. 441; Laukkonen 1994 s. 299; Ilmari Laukkonen Lapuan Sanomissa 19.10.1982.

70

Ylitalo 2012 s. 65, 97, 117-118, 135; Laukkonen 1994 s. 299.

71

Anomus maanviljelysneuvoksen arvonimestä Jalo Lahdensuolle 3.6.1938. Valtioneuvoston kanslia.

72

Ruuskanen & Ylitalo 2010 s. 564; Lapuan Sanomat 11.10.1973.

73

Lehtinen 1984 s. 384-385.

74

Laukkonen 1994 s. 299; Lapuan Sanomat 11.10.1973, 19.10.1982.
[[Luokka:Henkilöt|Lahdensuo]]
[[Luokka:Arvonimien haltijat|Lahdensuo]]