Jaakko Hiipakka

Helemistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jaakko Hiipakka (1930–2009)

Jaakko Hiipakka
Onni Jaakko Hiipakka
Yrittäjä, kauppias
Syntynyt
28.12.1930 Lapua
Kuollut
10.10.2009 Lapua

Onni Jaakko Hiipakka syntyi Lapuan Tiistenjoella.

Koulun ja armeijapalveluksen jälkeen alkoi yrittäjän ura. Kotitilalta alkaneesta tiilenpoltosta laajeni toiminta kattotiilien valmistamiseksi. Käsityönä valmistettuja kattotiiliä valmistui yli vuosikymmenen ajan rakennuksiin ja saneerauskohteisiin.

1960-luvun alkupuolella vaihtui tiilitehtailu kodinkone- ja polkupyöräkauppaan. Kauppiasura Lapuan Pyörässä -ja koneessa kesti yli kolme vuosikymmentä. 1990-luvun alkupuolella yritys siirtyi uusille omistajille.

Kauppiasuran jälkeen päivät täyttyivät piha-ja puutarhatöissa sekä pitopalvelun askareissa kotona autellen. Eläkepäivinä aikaa riitti viidelle lapsenlapselle sekä matkustamiseen.

Elinikäisenä harrastuksena lausunta

Nuorena syttynyt kipinä runouteen ja runonlausuntaan säilyi läpi elämän. Hän tunsi kotimaisen runouden laajalti, erityisesti Eino Leinon ja Aaro Hellaakosken tuotannon.

Jaakon henkilökohtainen suosikki jota häntä usein pyydettiin eri tilaisuuksissa ja tilaisuuksiin lausumaan oli monologi Veikko Huovisen Havukka-Ahon ajattelijasta. Erilaiset kansanrunot olivat myös hänelle mieluisia lausua.

Nuoruuden harrastuksista myös soittaminen jatkui elinikäisenä harrastuksena. Hiipakka oli korvakuulolta itseoppinut viulisti jonka käsissä myös muut kielisoittimet soivat.

50-vuotishaastattelussaan Jaakko totesi että yrittäjän päivien venyessä pitkiksi ei yhteiskunnalliselle osallistumiselle riitä aikaa.

Luottamustoimi: Tiistenjoen nuorisoseuran puheenjohtaja 1953-1954

Huomionosoitukset:

Yrittäjien pronssinen ansiomerkki 26.11.1988

Tunturi-killan hopeinen ansiomerkki 20 vuoden yhteistyöstä 30.8.1984

Teknisen lautakunnan kotipihakilpailussa yrityssarjan 1. palkinto 1995

Julkaisuhistoria:

28.10.2015 Versio 1 AdminMuseo
28.10.2015 Versio 2 AdminMuseo
20.12.2016 Versio 3 AdminMuseo
20.12.2016 Nykyinen versio AdminMuseo