Timo Suvanto

Helemistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Timo Suvanto

Timo Kustaa Suvanto
Kuvanveistäjä
Syntynyt
30.8.1941 Lapua
Linkit
www.veistosateljeelutinvintti.com

Timo Kustaa Suvanto on lapualainen kuvanveistäjä. Hänen veistosateljeensa Lutinvintti sijaitsee hänen kotimaisemissaan Tiistenjoella.

Luontoa rakastava kuvanveistäjä

Timo Suvanto on työskenteli kansakoulun jälkeen 13 vuotta satunnaisissa töissä.[1]

Vuosina 1967–1972 hän kävi useita taidekursseja, mm. Oriveden Opistolla. Siitä lähtien hän on toiminut pian neljäkymmentä vuotta kuvanveistäjänä ja kuvataiteilijana. Hän on Suomen Kuvanveistäjäliiton, Pohjalaisen Taiteilijaliiton ja Lapuan Taiteilijaseuran jäsen.

Vuonna 1993 hän avasi oman veistosateljeenLutinvintin kotimaisemiinsa Tiistenjoelle.

Suvannon ensimmäiset näyttelyt olivat yhteisnäyttely Lapuan Taiteilijaseuran vuosinäyttely ja yksityisnäyttely Seinäjoen kaupungin taidehallissa, molemmat vuonna 1977. Kaikkiaan hän on pitänyt parikymmentä yksityisnäyttelyä ja noin sata yhteisnäyttelyä.

Ulkomailla hänen töitään on ollut esillä Ruotsissa, Virossa, Neuvostoliitossa ja Saksassa. Hänen Simpukkansa on sijoitettu Euroopan Unionin tiloihin Brysseliin Belgiaan.

Vuodesta 1983 lähtien Suvanto on tehnyt noin 100 taidehautamuistomerkkiä ympäri Suomen. Hän on myös kuvittanut Tiistenjoen kyläkirjan 2001 sekä tehnyt Lapuan Kalevan kisojen 1995 kisatunnuksen, kymmenkunta viiriä sekä useita kymmeniä logoja, merkkejä ja kirjankansia.

Suvanto on tullut tunnetuksi leveästä lapualaismurteestaan ja pohtivasta elämänasenteestaan. Luonto ja sen hiljaisuus ovat hänelle tärkeitä. Elämänarvonsa hän tiivistää: ”Kuuntele sisintäsi. Älä luule liikaa itsestäsi."

Suvannon vanhemmat olivat koneenhoitaja Paavo Suvanto ja emäntä Aune Suvanto. Hän on naimisissa ja hänellä on lapsia.

Mirja Mattila on kirjoittanut Suvannosta taiteilijaelämäkerran Lapuan Taidemuseon näyttelyjulkaisuun Läpi harmaan kiven – Teoksia vuosien varrelta vuonna 2010.

Julkiset teokset

  • 2009 Uskon ja tiedon lippaat. Lauri Ingmanin muistomerkki, Teuvan kunta ja yksityiset.
  • 2005 Taivaan portti. Nurmon uurnalehto, Nurmon seurakunta.
  • 2005 Maioribus Gloria. Riihimäen hautausmaa, yksityiset lahjoittajat
  • 2005 Maailman syli -puureliefi. Lapuan lukio.
  • 2002 Neliapila kivisimpukat. Närpiön kunta.
  • 2001 Rajat -kivireliefi. Lapuan Hellanmaan 250-vuotismuistomerkki.
  • 2000 Äyräpään taistelun muistomerkki. Nurmon kunta.
  • 1999 Simpukka. EU:n taidekokoelmat, Bryssel Belgia.
  • 1998 Antti Hakola – Kirkonrakentajien muistomerkki. Alahärmän seurakunta.
  • 1998 Armon syli. Uurnalehto, Isonkyrön seurakunta.
  • 1998 Koivunlehti. Lapuan Osuuspankki.
  • 1997 Risti. Pajakappeli, Vanhan Paukun Kulttuurikeskus Lapua.
  • 1997 Muistojen kivi.  Tiistenjoen hautausmaa, Tiistenjoen kyläkirkkoyhdistys.
  • 1996 Vapauden pylväät ja Siirtolaiskivet. Lapuan kaupunki.
  • 1993 Elämän kaari. Saarenpääkoti Lapua.
  • 1986 Yhteinen tuska.  Lapuan kaupunki ja Lapuan tuomiokirkkoseurakunta.
  • 1985 Elämän lailla. Rakennusneuvos Leo Heinänen.
  • 1984 Puureliefit. Nurmon seurakuntakeskus.
  • 1984 Yrjö Liljamo -pronssireliefi. Veteraanitoimikunta.
  • 1983 Puureliefit. Valtuustosali, Nurmon kunta.
  • 1983 Kasvun aika -puuveistos.Lapuan Säästöpankki.
  • 1983 Lumen silmät -puureliefisarja. Lapuan kaupunki.
  • 1981 Veikko Pirilä -puureliefi. Ilkka Oy.
  • 1973 Kurjet -pronssiveistos. Lapuan kauppala.

Kokoelmat

  • 2010 Lapuan kaupunki
  • 2008 Veljekset Ala-Talkkari Oy
  • 1996 Vaasan kaupunki
  • 1995 Kohti huomista, Unicefin taidehuutokauppa
  • 1994 Lapuan kaupunki
  • 1985 KOP Lapua
  • 1985 Maaseudun Kone
  • 1985 Kesko Oyj
  • 1984 Alajärven Osuuspankki
  • 1984 Abecita Oy
  • 1984 Lapuan Peruna Oy
  • 1984 Pohjansepot
  • 1984 Tiistenjoen Kyläkirkkoyhdistys
  • 1984 Vaasan kaupunki
  • 1983 Lapuan Säästöpankki
  • 1983 Härmän sairaala
  • 1982 Lapuan Peruna Oy
  • 1982 Seinäjoen kaupunki
  • 1982 Lapuan kaupunki
  • 1981 Hagforsin kirjasto, Ruotsi
  • 1981 Seinäjoen seudun nuorkauppakamari ry
  • 1981 Mäkynen-yhtymä
  • 1980 Hagforsin kaupunki, Ruotsi
  • 1979 Metsäliitto Lapua
  • 1978 Lapuan kaupunki
  • 1977 Rakennusliike P. Ylisaari
  • 1977 Tiistenjoen Osuuspankki
  • 1976 Lapuan Osuuspankki
  • 1974 Lapuan Patruunatehdas
  • lukuisia muita kokoelmia ja yksityiskokoelmia

Mitalit

  • 2007 Lapuan Virkiän 100-vuotisjuhlamitali
  • 2000 Lapuan kaupungin juhlamitali
  • 1998 Roudari-mitali O. Pääkköselle
  • 1994 Laihian Herättäjäjuhlamitali
  • 1993 Porin Herättäjäjuhlamitali
  • 1992 Nivalan Herättäjäjuhlamitali
  • 1991 Evijärven Spelimitali
  • 1991 Ville Ritola -mitali
  • 1990 Lapuan Spelimitali
  • 1990 Lapuan Yöjuoksumitali
  • 1990 Turun Herättäjäjuhlamitali
  • 1990 EM-junioripainimestaruusmitali
  • 1989 Lauri Koskela -mitali
  • 1989 Kuopion Herättäjäjuhlamitali
  • 1988 Mäntsälän Herättäjäjuhlamitali
  • 1988 Tapio Korjus -mitali
  • 1988 Kalle Kuoppala -mitali
  • 1987 Suomussalmen Herättäjäjuhlamitali
  • 1986 Oulaisten Herättäjäjuhlamitali
  • 1986 Kustaa Tiitu -mitali
  • 1985 Vihtori Kosola -mitali

Keskeiset kilpailut ja palkinnot

  • 2008 Lapuan Sanomien Antti-patsas
  • 2005 jaettu 3. sija Juuan kivimuseo- ja kivikyläsäätiön kivitaideteoskutsukilpailussa
  • 2002 1. sija torin veistoskilpailussa, Närpiön kunta
  • 1998 1. sija uurnalehtokilpailu, Isonkyrön seurakunta
  • 1986 1. sija Patruunatehtaan muistomerkkikilpailu, Lapuan kaupunki ja Lapuan tuomiokirkkoseurakunta
  • 1981 2. tunnustuspalkinto, Oulun merenkulun muistomerkkikilpailu
  • 1981 3. sija kaupungin veistoskilpailussa, Äänekoski
  • 1980 1. sija uuden torin veistoskilpailussa, Lappeenranta
  • 1970 1. palkinto Vaasan läänin opistopiirin esitystaidollinen kilpailu, maalauskilpailu
  • 1970 stipendisija Seinäjoen Nuorten taidetapahtuman kuvataidenäyttelyn kiviveistossarjassa
  • 1969 erikoispalkinto, Kansalais- ja työväenopistojen liiton kulttuuripäivien valtakunnallisessa kuvataidekilpailussa Porissa
  • 1968 2. palkinto Vaasan läänin opistopiirin esitystaidollinen kilpailu, maalauskilpailu
  • 1968 tunnustuspalkinto, Oriveden Opisto

Julkaisuhistoria:

28.6.2013 Nykyinen versio Teppo Ylitalo

Viittaukset

1

Timo Suvanto 20.3.2013. (viite koko artikkeliin)