Toivo Rantanen

Helemistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Toivo Rantanen (1895–1961)

Toivo Oskari Rantanen
Kirjapainonjohtaja, Lapuan Sanomien perustaja
Syntynyt
4.11.1895 Petäjävesi
Kuollut
20.10.1961 Lapua

Toivo Oskari Rantanen (1895–1961) oli lapualainen kirjapainonjohtaja ja lehtimies. Hän perusti vuonna 1929 Lapuan kirjapainon ja vuonna 1932 paikallislehden Lapuan Sanomat. Hän toimi myös kahteen otteeseen lehden päätoimittajana.

Palstatilalta painajaksi

Toivo Rantanen syntyi palstatilallisen poikana keskisuomalaisessa Petäjäveden kunnassa. Toivon ollessa kuusivuotias perhe muutti läheiseen Jyväskylän kaupunkiin. Se avasi ovet uudenlaiselle elämänuralle.[1]

Viidentoista vuoden kieppeillä Toivo meni oppilaaksi Jyväskylän kirjapainoon, tykästyi alaan ja jäi sille tielle. Ammattitutkinnon hän suoritti Tampereella vuonna 1912.[2]

Tampereelta nuori painaja teki lähti laajalle kierrokselle eri kirjapainoihin. Tie vei Helsinkiin, Mikkeliin, Poriin, Kemiin, Kotkaan ja Tornioon. Pisimpään Rantanen viihtyi Kokkolassa sanomalehti Keskipohjanmaan kirjapainossa, jossa kului 9 vuotta ensin painajana ja sitten esimiehenä. Kokkolassa hän toimi myös Kokkolan kirjatyöntekijän yhdistyksessä.[3]

Oma kirjapaino Lapualla

Kolmekymmentä täyttänyt Rantanen haaveili omasta kirjapainosta. Tiukassa kilpailutilanteessa sopiva paikka löytyi Lapualta, jossa oli kohtuullinen väestöpohja, mutta ei vielä omaa painoa. Lapuan kirjapaino aloitti heinäkuussa 1929 Sihvosen talossa Oskarinkadulla.[4]

Rantanen sai kirjapainonsa menestymään. Uutta työväkeä palkattiin ja uudet tilat löydettiin marraskuussa 1930 nk. Myllykankaan liiketalosta. Loppuvuonna 1934 nopeasti kasvaneessa yrityksessä oli töissä jo 15 henkilöä.[5]

Rantanen teki kirjapainossaan kaikkia kirjapainotöitä. Oli pääsylippuja ja kirjekuoria, paalilippuja, vekselilomakkeita, siemenpusseja, ilmoituslehtisiä, palkkapusseja, hää- ja hautajaispyyttöjä ja monia muita. Kirjoja painettiin vain harvoja.[6]

Lapuanliikkeen myötä valikoimaan tulivat myös Lapualla toimitetut liikkeen aikakauslehdet. Rantanen painoi ainakin Aktivistia, Sinimustaa ja Lapuan päiväkäskyä.[7]

Yksitoista vuotta lehtimiehenä

Lehdenteon seuraaminen läheltä innosti Rantasta myös oman lehden perustamiseen. Sitä paitsi sen kautta voitaisiin kätevästi lisätä lapuanliikkeen ja sen lehtien lakkauttamisen jälkeen hyytynyttä kirjapainon tilauskantaa.Vuonna 1931 Rantanen julkaisi kirjapainon henkilökunnan kanssa Lemminkäinen-lehteä, mutta se jäi lyhytaikaiseksi. Sitä seurasi muutaman vuoden 1932–1935 kestänyt viikkolehti Yksityisyrittäjä.[8]

Suurimman jäljen Lapualle Toivo Rantanen jätti perustamalla paikallislehden. ”Tuli kesä 1932. Mentiin koko henkilökunta Kuortaneelle. Siellä loikoillessani harkitsin – punnitsin, perustaako lehden, kun juuri vasen ja oikea puhisee ja pihisee, niin puolueeton lehti saa heidätkin tasoittumaan”, hän itse muisteli.[9]

Rantanen otti Lapuan Sanomiin erillisen päätoimittajan, sillä hänellä riitti töitä muutenkin. Vapautuessaan Yksityisyrittäjästä hän otti toimittajanvastuun itselleen maaliskuussa 1935. Siinä hän oli vuoden pätkää 1937–1938 lukuun ottamatta syksyyn 1942 saakka.[10]

Sota-aika ajoi Lapuan Sanomat taloudellisiin vaikeuksiin ja henkilökuntavajaukseen. ”Olin joutunut armottoman vaikeaan asemaan. Työtä olisi ollut vaikka millä mitalla, mutta miehiä ei ollut. Lasten ja yli-ikäisten kanssa toimimme minkä voimme.” Syksyllä 1942 Rantanen myi lehden Lapuan aseveliyhdistykselle.[11]

Viimeiset rauhan vuodet

Sodan jälkeen lehtiuran jättänyt Rantanen jatkoi yhä kirjapainon parissa. Oma työn ohella hän kävi myös opettamassa graafista alaa. Sotaa edeltäneet kiiruiset vuodet alkoivat kuitenkin jäädä taakse, kun paino siirtyi tyttären ja vävyn hoitoon.[12]

Toivo Rantanen kuoli Lapuan kunnansairaalassa 65-vuotiaana vuonna 1961. Hän jäi henkilökuntansa ja ystäviensä mieliin erittäin pidettynä miehenä.[11]

Julkaisuhistoria:

12.10.2012 Nykyinen versio Teppo Ylitalo

Viittaukset

1

Lapuan Sanomat 30.10.1945.

2

Lapuan Sanomat 30.10.1945.

3

Lapuan Sanomat 30.10.1945, 2.11.1961.

4

Lapuan Sanomat 30.10.1945.

5

Lapuan Sanomat 3.11.1934, 30.10.1945.

6

Ilmoitukset Lapuan Sanomissa 1932�1942.

7

Lapuan Sanomat 12.10.1972.

8

Lapuan Sanomat 30.10.1945, 3.1.1958.

9

Lapuan Sanomat 3.1.1958.

10

Lapuan Sanomat 1932�1942.

11

Lapuan Sanomat 30.10.1945, 3.1.1958.

12

Lapuan Sanomat 2.11.1961, 22.9.1976.