Ville Kosola (1892–1968)

Vilhelm Lauri Kosola
Eläinlääkäri, jääkärieverstiluutnantti
Syntynyt
26.8.1892 Lapua
Kuollut
6.2.1968 Lapua
Veli
Vihtori Kosola (1884–1936)

Vilhelm Lauri Kosola (1892–1968) oli lapualainen eläinlääkäri ja jääkärieläinlääkintäeverstiluutnantti. Hän oli Lapuan kunnaneläinlääkäri 1934–1957 ja erityisen innokas hevosmies. Jääkärikauden lisäksi hän toimi muutamia vuosia armeijan ja suojeluskunnan palveluksessa. Hänet ylennettiin 1940–1944 sotapalveluksen jälkeen korkeaan everstiluutnantin sotilasarvoon.

Nuorimmaisena veljenä yliopistoon ja sotakouluun

Vilhelm Lauri Kosola – tai Ville, kuten häntä kutsuttiin – syntyi keskellä Lapuaa. Kotitila sijaitsi vastapäätä Lapuan kirkkoa toisella puolella Lapuanjokea. Keuhkotauti vei isän Villen ollessa vasta 8-vuotias, ja äiti sai hoitaa isännyyttä kolmen nopeasti varttumaan joutuneen poikansa kanssa. Sittemmin talon otti haltuunsa vanhin veli Vihtori, tuleva kansanliikkeen johtaja.[1]

Kun muut veljet keskittyivät maanviljelykseen, Ville lähti Lapuan Yhteiskouluun, josta hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1912. Suunnitelmissa oli lääkärin ammatti, joten kulku johti Helsingin yliopistoon.[2]

Vaikka paikkakunnalle olikin perustettu yhteiskoulu 1904, yliopistossa opiskelu oli lapualaiselle maatalon pojalle silti harvinaista. Kuten monelle muullekin maakunnan opiskelijalle, luonteva toveripiiri löytyi Eteläpohjalaisesta Osakunnasta.[3]

Opiskelut keskeytti ensimmäinen maailmansota. Muun muassa isoveli Vihtorin kanssa hän toimi syksystä 1915 lähtien jääkärivärvärinä Lapualla. Kotitalossa pidettiin etappipaikkaa.[4]

Kosola innostui jääkäriliikkeestä niin, että päätti lähteä itsekin sotaoppia saamaan Saksaan. Hän liittyi helmikuussa 1916 jääkäripataljoonan 4. komppaniaan. Koulutuksen jälkeen hän osallistui Saksan armeijassa Misse-joen ja Aa-joen taisteluihin.[5]

Elokuussa 1916 hänet siirrettiin täydennysjoukkoihin ja komennettiin etappi- ja värväystehtäviin Suomeen. Hän palasi värväystehtyviin Etelä-Pohjanmaalle, ja siirtyi sittemmin etappiaseman hoitajaksi Ylitornion Kivijärvelle.[6]

Tammikuussa 1917 Kosola palasi komppaniaansa Saksaan. Hänet ylennettiin hilfsgruppenführeriksi elokuussa 1917 ja vänrikiksi helmikuussa 1918.[7]

Armeijan leivistä eläinlääkäriksi

Kosola palasi jääkärien pääjoukon kanssa Vaasaan 25.2.1918. Siitä tie kulki joukkueenjohtajaksi Kuopioon, harjoittamaan tulevia sotajoukkoja. Vapaussotaan hän osallistui 11.4. lähtien komppanian päällikkönä Tampereella sekä Karjalan Kannaksella. Kosola haavoittui Kauksamossa Kivennavalla 20.4.[8]

Kuten moni muukin jääkäri, Kosola jäi sodan jälkeen armeijan palvelukseen rajaseudulle. Hän jatkoi komppanianpäällikkönä sodan aikaisessa yksikössään, josta sittemmin tuli osa Savon jääkärirykmenttiä. Siinä tehtävässä hän osallistui mm. Porajärven puolustukseen vuonna 1920.[9]

Hänet valittiin myös Lapuan suojeluskunnan ensimmäiseksi aluepäälliköksi, mutta varsinaisen palveluksensa vuoksi tehtävää hoitivat sijaiset.[10]

Kesällä 1922 kapteeniksi ylennyt Kosola siirtyi Etelä-Hämeen suojeluskuntapiirin 1. alueen päälliköksi. Yli seitsemäksi vuodeksi venynyt sotilasura päättyi syksyllä 1923, kun Kosola päätti lähteä jatkamaan kesken jääneitä opintojaan.

Elämäntyö kotikunnan eläinlääkärinä

Sotavuodet olivat muuttaneet Kosolan ammattihaaveita. Helsingin sijaan hän suuntasi syksyllä 1923 Hannoverin eläinlääkärikorkeakouluun, joka oli alansa opinahjoista maansa arvostetuimpia. Sieltä hän valmistui eläinlääketieteen kandidaatiksi 1924 ja suoritti eläinlääkäritutkinnon 1926.[11]

Jo opiskeluaikana Kosola oli 2,5 kuukautta Närpiön kunnaneläinlääkärin sijaisena vuonna 1925. Lokakuussa 1926 hän oli kuukauden Hämeenlinnan kaupungin teurastamon ja lihantarkastamon tarkastajana. Ensimmäinen varsinainen virkapaikka löytyi Kauhavalta, jossa hän aloitti 1.11.1926.[12]

Kauhavalta Kosola siirtyi 1.12.1932 Etelä-Pohjanmaan hevosjalostusliiton sihteeriksi eli toiminnanjohtajaksi ja sieltä vuoden 1934 alusta lukien Lapuan kunnaneläinlääkäriksi. Sotavuosia lukuun ottamatta hän hoiti virkaa eläkkeelle jäämiseensä 1957 saakka.[13]

Kosola asui Siirilässä eläinlääkärin virkatalossa. Sen yhteyteen rakennettiin hänen aikanaan vuonna 1946 hevosten täikaappi sekä kulkutautisten hevosten sairaalatalli.[14]

Vakituisena toimipaikkana oli vuonna 1935 rakennettu kunnan lihantarkastamo, sillä valtuusto määräsi Kosolan Lapualle saapumisen aikoihin lihantarkastuspakon. Oman työn ohella hänet oli palkattu myös Karjakunnan lihantarkastajaksi 1940-luvulla.[15]

Toinen työllistävä olivat hevostarkastukset, sillä hevosia oli Lapualla satoja. Lisäksi paikkakuntaa vaivasivat 1940-luvun jälkipuoliskolla lähes jokavuotiset sikaruusu-epidemiat. Penisilliini, paikallispuudutukset ja lyhytaikaiset nukutukset muuttivat työnkuvaa vuosien kuluessa huimasti.[16]

Enemmän tai vähemmän viran puolesta Kosola kuului sekä Kauhavalla että Lapualla terveydenhuoltolautakuntaan.[17]

Isänmaan uusi kutsu

Kosolan sotilaskokemus ja korkea sotilasarvo veivät hänet maanpuolustustehtäviin myös eläinlääkäriaikana. Oman työnsä ohella hän oli Kauhavan Ilmailukoulun eläinlääkärinä 1929–1939.[18]

Veljensä johtaman lapuanliikkeen aikana Kosola ei ollut erityisen aktiivinen. Hän oli kuitenkin liikkeen tukija ja oli mukana epäonnistuneessa suojeluskunnan piiriesikunnan valtauksessa Seinäjoella maaliskuun alussa 1932.[19]

Talvisodassa Kosola palveli eläinlääkintäkomppanian päällikkönä sekä kenttähevossairaalan päällikköeläinlääkärinä. Sotatoimiin hän osallistui Karjalan Kannaksella ja Laatokan pohjoispuolella. Välirauhan jälkeen hän siirtyi 4. armeijakunnan esikunnan eläinlääkintätoimistossa. Jatkosodan sytyttyä hän oli ensin 19. divisioonassa eläinlääkärinä ja sitten jälleen kenttähevossairaalassa 1942–1944.[20]

Kosola ylennettiin eläinlääkintämajuriksi 1940 ja eläinlääkintäeverstiluutnantiksi 1944. Hänelle myönnettiin sotilasansioistaan useita kunniamerkkejä.[21]

Maanpuolustuksen ja eläinten ystävä

Ville Kosolan sydämessä kaksi asiaa oli ylitse muiden: maanpuolustus ja eläimet.

Jääkärivuodet ja aktiivipalvelus jättivät mieheen vahvan isänmaanrakkauden ja maanpuolustushengen. Hän oli mukana suojeluskunnan toiminnassa sekä Kauhavalla että Lapualla.[22] Myöhemmin hänet kutsuttiin Lapuan reserviupseerikerhon kunniajäseneksi.[23]

Hevoset olivat erityisen lähellä Kosolan sydäntä. Hän oli puheenjohtajana sekä Lapuan Hevosjalostusyhdistyksessä että Lapuan Oriyhdistyksessä. Lisäksi hän harrasti metsästystä ja kalastusta.[24]

Maatalon poikana Kosola oli lähtenyt jo varhain tielle, johon maanviljelys ei kuulunut. Jonkinlaisen ympyrän sulkeutumista merkitsi kuitenkin se, että hän hankki Väinö-veljensä kuoleman jälkeen haltuunsa tämän maatilan Ritamäeltä yhdessä toisen velivainajansa Vihtorin pojan Niilon kanssa. Ranta-Lassilan tilassa oli viljeltyä maata 14 hehtaaria.[25]

Erään toimintafoorumin tarjosi paikkakunnan herrojenklubi Lapuan Kerho, johon Kosola lunasti jäsenyyteen tarvittavat osakkeet.[26]

Jäätyään eläkkeelle Kosola hoiteli Ranta-Lassilan tilaa Ritamäellä ja jatkoi samalla vähäisemmässä määrin yksityistä vastaanottoa. Lisäksi hän toimi vuodesta 1957 Osuusliike Laajan eläinlääkärinä.[27]

Ville Kosola kuoli Lapuan sairaalassa 75-vuotiaana helmikuussa 1968. Hänet siunattiin tuomiokirkossa sotilaallisin kunnianosoituksin ja haudattiin kirkkopihan jääkärihautaan.[23]

Julkaisuhistoria:

18.10.2012		Nykyinen versio		Teppo Ylitalo

Viittaukset

1

Lapuan rippikirjat ja historiakirjat. Lapuan kirkonarkisto; Lapuan Sanomat 21.8.1952.

2

Suomen jääkärien elämäkerrasto. Puolustusministeriön sotahistoriallisen toimiston julkaisuja 4. Werner Söderström osakeyhtiö, Porvoo 1938. s. 334; Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975. Sotatieteen laitoksen julkaisuja 14. Jääkäriliitto ry, Helsinki 1975. s. 305; Lapuan Sanomat 21.8.1952, 23.8.1962, 24.8.1967, 15.2.1968.

3

Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938 s. 334; Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975 s. 305.

4

Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938 s. 334; Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975 s. 305; Erkki Lehtinen: Lapuan historia 2. Lapuan kaupunki 1984. s. 582-586.

5

Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938 s. 334; Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975 s. 305.

6

Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938 s. 334; Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975 s. 305.

7

Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938 s. 334-335; Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975 s. 305.

8